2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattua sisäharrastustoimintaa ja tiloja avataan
Julkaistu: 28.04.2021 00.00

2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattua sisäharrastustoimintaa ja tiloja avataan

Samaan aikaan aiempien linjausten mukaisesti myös peruskoulun 7.–10.-luokkalaiset ja toinen aste siirtyvät lähiopetukseen. Lisäksi koronakoordinaatioryhmän tiistaina 27.4.2021 pidetyssä kokouksessa linjattiin nuorisotilojen rajatusta avaamisesta samaan aikaan. Linjaukset noudattavat lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Vantaan kaupunki - Pääkaupunkiseudulla avataan vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattua sisäharrastustoimintaa ja nuorisotiloja sekä jatketaan aiempia suosituksia yksityistilaisuuksista ja etätyöstä

Jäähallieihin päästään siis taas kaikkien nuorten osalta, nyt myös 2001-2007 syntyneidenkin. Odotamme vielä tarkempaa tietoa SJL:ltä siitä, tuleeko harjoitteluun lisäohjeistusta.

Alla Olympiakomietan ohjeistusta nuorten toimintaan:

  • Nuorten toiminnalla tarkoitetaan vuosina 2001-2007 syntyneiden toimintaa.
  • Toiminta tapahtuu vakiintuneessa ryhmässä ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen.
  • Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä.
  • Ohjaajat ja yli 12 vuotta täyttäneet (vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat) osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilölle ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoritusten aikana.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön.
  • Harrastukseen saattaja, kuten vanhempi, ei tule sisätiloihin.
  • Nuorten kilpailuja ja otteluita ei suositella järjestettäväksi eikä nuorten toiminnassa suositella matkustettavaksi tapahtumiin, otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle.
  • Toimintaan osallistuvien henkilöiden väliset lähikontaktit on voitava tosiasiallisesti välttää, kun toimintaan osallistuu sisätiloissa yli 10 osallistujaa ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 osallistujaa. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Lajiliitot opastavat oman lajinsa osalta kuinka lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää.